ESIINTYJÄT 2023

GRAMOFONITAITEILIJA DJ OLD CRANK

Gramofonitaiteilja Dj Old Crank soittaa 1930-50-lukujen musiikkia mekaanisella gramofonilla. Wanhojen savikiekkojen huikea soundi ja tunnelma tuovat tuulahduksen menneestä ajasta. Esitystensä lomassa vanhaa neulapoikaperinnettä vaaliva Old Crank kertoo mielellään periodilaitteiden tekniikasta ja historiasta samalla, kun kappaleiden välissä vaihtaa neulan ja veivaa grammariin lisää höökiä.

JENNIE STORBACKA & RIITTA PAAKKI KVARTETTI

Pianisti Riitta Paakki on vaikuttanut jazzelämässä toistakymmentä vuotta. Tyrvää Jazzeille hän tuo mukanaan kvartettinsa vahvistettuna valovoimaisella laulaja Jennie Storbackalla. Storbacka on äänitaitelija, tunteiden tulkitsija sekä monipuolisuudestaan tunnettu solisti, joka ottaa haltuun lavan kuin lavan.

Kivinavetalla tulemme kuulemaan heiltä ainutlaatuisen esityksen.

IIRO RANTALA

Säveltäjä ja pianisti Iiro Rantala on todennäköisesti maamme kansainvälisesti tunnetuin jazzmuusikko. Maailmanmaineeseen 1990-luvulla nousseen Trio Töykeät – yhtyeen jälkeen hän on jatkanut loisteliasta uraansa soolokonserttien, klassisen musiikin, näytelmien, musikaalien ja uusimpana aluevaltauksena myös oopperoiden säveltämisen parissa.

Iiro ei kannata pitkiä artistiesittelyjä vaan toivoo yleisön keskittyvän nauttimaan musiikista.

PERKO & PERKOLA

Saksofonisti Jukka Perkon ja gambisti-laulaja Mikko Perkolan musisoinnissa kohtaavat eri tyylit ja aikakaudet kuulijaa ravisuttavalla tavalla. Eppu Normaalin valikoidut hitit ja 1600-luvun luuttulaulut liimataan yhteen 1900-luvun savuisilla jazz-evergreeneillä. Taiturillisena gambistina tunnetun Perkolan kirkas laulu hiipii suoraan kuulijan ytimiin ja Perkon saksofoni maalaa modernia kaihoa. Esitettävien laulutekstien vuosisadat lävistävä rakkauden moninaisuuden ja elämän ihmettely luo Perkon ja Perkolan käsissä tunnelman, joka pitää kuulijat otteessaan konsertin alusta loppuun. Tämä on koettava!